sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Heippa pitkästä aikaa... mistä saisi lisää tunteja vuorokauteen?

Taasen on vierähtänyt jonkun aikaa viime päivityksestä syystä, että aloitin työt syyskuun puolivälissä ja yksinkertaisesti aika ei riitä kaikkeen. (mistä saisi lisää tunteja vuorokauteen?) Uusia asioita on saanut opetella ja kaikki muutkin järjestelyt ovat ottaneet oman aikansa.
Neulonut kuitenkin olen lähes päivittäin, mutta ei mitään tunnu valmistuvan, kun ei illan parissa tunnissa mitä omaa aikaa jää, niin paljoa ehdi tai sitten jo väsy iskee, eikä jaksa. Mutta vähiten. Eikös se sananlasku menekin, että hiljaa hyvä tulee.
Sukkasatoon sain peräti yhdet sukat valmiiksi. Ne on esiteltykin siellä jo aikaa sitten, mutta omaan blogiin en silloin niitä ehtinyt laittaa ja niin se sitten jäi...


eli kuopuksen sukat 7 veikka polkka langasta. Ihan tavis perussukat. Helppoa ja nopeaa neulomista.

Ompeluksiakin löytyy. Tosin ovat ommeltu joskus lokakuun alkupuolella, mutta parempi esitellä myöhään kuin ei milloinkaan.
Ohjeen näihin bongasin Punasen blogista jo aikaa sitten ja toinen näistä on ollut neuletapaamisessakin jo kerran tai pari.
Tykkäsin ommella näitä, jos sitä vaikka jouluksi tekisi enemmänkin pienille ihmisille, niin kauan kun Hello kitty on kova juttu.

Nämä ovat lähdössä kaverilleni ensi viikolla.


Lankana Novita Rose mohair. Malli omasta päästä kuvan perusteella muokattuna.
Seuraavat ranteenlämmittimet pääsevät pian puikoille.
Ja neulotaan, kun jaksetaan tai ehditään....
Ja päivittelen taas blogia...joskus...

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Sateista sunnuntaita!

Heippa taas!

Johan se kamerakin löytyi, oli kyllä siellä missä pitikin, mutta ei vaan heti löytynyt.

Eli nyt niitä sukkia, jotka on tehty elokuun puolella, mutta sitä ennen vähän kakkuja ja ompeluksia.

Ei tämä edelleenkään ole ruokablogi, mutta päätin esitellä tekemäni kakun....




Tässä meidän keskimmäisen 6-v synttärikakku. Toivomuksena oli Valtra traktori ja eipä siinä muuta voi, kun yrittää täyttää toiveet. Kuva on piirretty marsipaanille elintarviketussilla ja maalattu elintarvikeväreillä.




Ja pitihän sitä vähän huonettakin uudistaa, tässä autot aiheinen sängynpeitto.




Reunat kanttasin vinokaitaleella. Verhotkin on tulossa samaan sarjaan, mutta eivät ole vielä valmiit.


Sitten niihin sukkiin.







Marjaretkestä sukiksi...




Päätin kokeilla toisen kerran sukkia aloitettuna kärjestä. Ja vähän muitakin minulle uusia tekniikoita.

Lanka: Nalle marjaretki, puikot 3 mm.


Kärkeen tein lappualoituksen, ohje Punokset puikoille kirjasta. Päätin kuvioida sukkia ihan tavallisella langankierto ja kavennus kuviolla, joka kiertää sukan.

Kantapäätäkin päätin harjoitella, Tuulialta löytyy hyviä vinkkejä. ; )

Varresta päätin tehdä lyhyen ja reunaan kaunis nirkko, Picot Bind Off.

Itse tykkään. Sukista tuli sopivat ja tosi kivat nilkkasukat.

Viime viikonloppuna kävimme sukuloimassa Satakunnassa. Päätin neuloa lahjaksi pienelle tyttövauvalle sukat. Varressa on palmikkokuviointi, muuten ihan tavissukat.

Kasvunvaraakin löytyy. ; )




Ja vielä lopuksi, näin hauskaa voi olla kissalla...

lauantai 5. syyskuuta 2009

Hei! On täälläkin blogissa elämää.

Elokuu jäi kokonaan välistä bloggaamisen osalta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Vai miten se sanonta menikään...

Neulottu on koko kesä kaikenlaista, ei vaan ole tullut päivitettyä blogiin.
Nyt tulee kuviakin.
Tässä Minttumaari huivi, jonka sain valmiiksi jo heinäkuussa, mutta eipä vaan ole saanut aikaiseksi aiemmin laittaa blogiin.
Lankana edelleen Novitan Rose mohair, langan menekki ei nyt tule yhtäkkiä mieleen, laitan kun tarkistan muistiinpanoistani. Puikot 7 mm pyöröt.
Kiva ja helppo malli tehdä, nyt kun sen on oppinut. Seuraavakin on jo puikoilla tulossa.


Ihastuin Novitan Puroon, tosi kauniita värejä ja kivaa neuloa. Kaulaliinasta tuli mielestäni nätti ja menee varmaan käyttöön nyt syksyllä.
Tämäkin on jo neulottu heinäkuun puolella ja seuraavakin on jo tästäkin versiosta tulossa, tosin eri värit kuin tässä.

Tiedot:
puikot 5 mm pyörö, langan menekki 2 kerää, revontulet ja ruska. neulottu 1 oikein, 1 nurin.

Helppo ja mukava neule mukaan otettavaksi. Ei tarvitse miettiä, senkun neuloo vaan.
Itse en ota mukaan yleensä mitään kovin monimutkaista neulottavaa, sekoan kuitenkin kuviossa tms. tai sitten neule etenee todella hitaasti ja tarkistelen vähän väliä, että kaikki on oikein. Tosin, jos vaikean mallin oppii, niin sitten ei ole ongelmaa.

Osallistuin myös sukkasatoon,








minut löytää perunalaarista.

Sukkiakin on tullut jo tehtyä ennen sukkasadon alkua, mutta niistä lisää seuraavassa postauksessa, kunhan löydän kameran niin saan purettua kuvat koneelle. ; )
Ja sukkasatoonkin on jo sukat tulossa.

sukkailemisiin, moro!

EDIT: Melkein unohdin. KIITOS lukijani kaikista kommenteista, jotka olette kirjoittaneet ja anteeksi, olen laiska kommentoimaan takaisin, mutta tästä lähtien täytyy yrittää. Ja pitää Blogi paremmalla hoidolla. ; )

torstai 9. heinäkuuta 2009

Hihatin numero 2

Huomaakohan jostain, että pidän vaaleanpunaisesta ja pinkistä. Vielä muutama vuosi sitten en voinut kuvitellakaan, että pitäisin kyseisistä väreistä, mutta nyt jostain syystä tykkään, vai onko tämä jotenkin kausittaista, en tiedä...
Kuvassa hihatin numero 2 ja käsityöpussukka, jonka tilasin Peikonpojasta,
ja tietenkin vaaleanpunaisena... On ihan kätevä ottaa mukaan minne vaan.
Ja tässä on jo hihatin valmiina, ihan pirteä tuon mustan kanssa, kuka tykkää, kuka ei.
Hiuksetkin ovat lyhentyneet viime kuvasta.
Mukavasti lämmittää hartioita.
Näköjään näihin jää koukkuun, samaa mallia monta kappaletta, neuloutuu kuin itsestään, kun on malli jo jäänyt mieleen. Vieläköhän yhden tekis, no se jää nähtäväksi.
Nyt taidan lähteä nukkumaan, kello kiitää...
Ai niin, sama lanka eri värisenä ja saman kokoiset puikot, kuin edellisessä.

torstai 2. heinäkuuta 2009

Kesäistä iltaa!

Vihdoinkin päivitystä! Aina on kiire, netti pätkii ja ei toimi välillä ollenkaan, sitten pitää myös lomaillakin kesä kun on.
Eli aloitetaan KIP-päivästä se oli tuottoisa neuleiden valmistumisen kannalta. Kävin tyttäreni kanssa Porvoossa, neuloin teetee shopin edustalla hihattimen tekelettä, jonka sain myöhemmin kotona valmiiksi. Liisan blogissa oli kyseinen hihatin ja päätin kokeilla, jospa minäkin onnistuisin neulomaan vastaavan ja hyvähän siitä tuli, itse tykkään kovasti. Ohje löytyy täältä Rav linkki.
Lankana musta Novitan Rose mohair ja puikot 5 mm.

Toinen samana päivänä valmistunut, on tämä huivi, eli vihdoin minttumaari valmiina, tosin ei ihan ohjeen mukainen, minullahan oli ongelmia huivin neulomisessa ja ihan vaan sen takia kun ei osaa itse tulkita ohjetta oikein.
Menköön tämä sen piikkiin, että tämä on ihka ensimmäinen käsin neulomani huivi, koneella niitä on kyllä tullut tehtyä, mutta hiukka erilaisia.
Elikkäs keskisilmukka rivi puuttuu kokonaan, tein sen vasta alkaen kolmos kaaviosta, että sain kauniin näköisen reunan.
Mutta ihan nätti siitä silti tuli.
Lankana Novitan Rose mohair ja puikot 7 mm ja ohje.
Ja pitihän sitä heti aloittaa uutta samana päivänä, tällä hetkellä enää viimeinen kaavio puuttuu, sitten on tämäkin huivi valmis.
Sama lanka kuin edellisessä ja saman kokoiset puikot ja keskisilmukka rivi ihan oikein.
Sitten vielä asiaa lemmikeistä, tämmöiset kissat muuttivat meille juhannukseksi, hyvin ovat jo kotiutuneet ja lapset hoitavat niitä kovasti.
Halusin juuri tämän värisiä kissanpentuja ja niitä sitten löytyi.
Piti ottaa sitten kaksin kappalein.

tiistai 12. toukokuuta 2009

Ihanaa lankaa

Olen mukana Secret Woolin kevään sukkalanka klubissa. Tänään tuli postissa näin ihanaa lankaa. Väritoiveen sai esittää etukäteen ja tämä meni ihan nappiin. Saapi nähdä mitä näistä tulee, mielellään lanka hyppäisi puikoille heti, mutta jospa nyt teen edes vähän noita keskeneräisyyksiä ensin.
Jostain syystä en saa kirjoitettua kuvien väliin? Käyttäjässä varmaan vikaa... Neuvokaa viisaammat.
Sitten postilaatikossa oli myös IK kesä numero. Tää ilta meneekin selaillessa, kun saa lapset nukkumaan.
Ja viimeisenä, aloitin tekemään Marilindoja, sain ohjeen pienten alkuvaikeuksien jälkeen. En ymmärrä miksi ohje ei tullut s-postiini ja katsoin kyllä kaikki mahdolliset kansiot mihin se olisi voinut mennä, mutta ei ollut.
PayPalilta tuli kyllä viesti ostoksesta. No sain ohjeen kun laitoin s-postia tällä, ei niin hyvällä enkun taidollani takaisin.
Onko kenellekään muulle käynyt vastaavaa?
Nimittäin tää tapahtui jo toistamiseen, kun aiemmin keväällä tilasin yhden ohjeen niin kävi samoin. Ja laitoin siitäkin s-postia takaisin ja ohje tuli.
Mulla on soneran kautta virallinen s-posti, voiskohan siinä olla jotain?
Syksyllä kyllä tuli kaikki ostamani ohjeet, kun oli eri laajakaistan operaattori...

maanantai 11. toukokuuta 2009

Lisää tiskirättejä ja keskeneräisiä neuleita


Mikä saa ihmisen aloittamaan aina vaan lisää uusia projekteja, vaikka entisiäkin on, vaikka muille jakaa. Saisi vaan itsestään sen verran irti, että saisi nuo keskeneräiset pois pyörimästä. Niitähän on tunnetusti niin vaikea aloittaa, (tai ainakin minun on vaikea aloittaa, muista en tiedä), voi olla vaikka ohje hukassa yms. seli seli.... Selityksiä löytyy kun itselleen vakuuttelee, miksi ei niitä neulo.

Tiskirättejä olen tehnyt tosi monta, ne ovat sopivan aivotonta neulontaa ja mikä tärkeintä valmistuvat nopeasti. (aiemmissa postauksissa linkki ohjeeseen).
Toisessa, sanotaanko kauniimmin siivousliinassa on lankana Novitan Bambu ja toisessa Sandness Gardin mandarin petit, löysin vihdoin pätkävärjättyä puuvillalankaa. Tuli ihan hauskan näköinen liina.


Tässä sitten niitä keskeneräisyyksiä, palmikkosliparia neulon joka ilta vähäsen ainakin yritän, ei käytännössä aina ihan toteudu. Ja slipari tulee vielä lahjaksi isälleni, täytyy vaan pistää vauhtia neulontaan.
Minttumaari huivi on saanut jäädä, en tajua minkä virheen olen tehnyt, mutta viimeinen kaavio ei natsaa kohdalleen, onko kellään muulla ollut vastaavaa? Tähän asti kaikki muut kaaviot ovat neuloutuneet hienosti ja pahempia ongelmia ei ole ollut, mitä nyt itse mokanut ja saanut purkaa yhden kerran. Ehkä täytyy soveltaa itse jotenkin, hirveästi en viitsisi alkaa purkamaan.
Mutta nyt lähden tekemään ruokaa...

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Päivitystä pukkaa ja ihanan kesäistä ilmaa

Kovasti on ollut hiljaista blogissa. Kiitokset kaikille kommentoijille! Yritän lisäillä sen anonyymina kommentointi mahdollisuuden.
Olen kyllä neuloskellut, aika vaan tuntuu menevän kuin siivillä ja mitä lähemmäs kesää mennään niin sitäkin nopeemmin.
Kuvia ei nyt tähän postaukseen tule, en ole kerennyt valmiita töitä kuvailemaan, vaikkakin sen yritän lähiaikoina tehdä ja lisäillä kuvat.
Ulkona on aivan mahtava ilma, ei täällä sisätiloissa paljoa viihdy ja ulkosallahan on mitä mainioin neuloa, kahvikuppi vaan mukaan ja puikot heilumaan.
Samalla on hyvä vahtia muksuja trampoliinilla kun vasta tänä keväänä sellaisen saivat ja kaikki kolme tietenkin änkeävät sinne samaan aikaan ja siitä saakin olla sanomassa koko ajan, kun siellähän ei saisi olla kuin yksi kerrallaan vaikkakin isommat ovat olleet yhtä aikaa, mutta pienimmällä ja isoimmalla on niin paljon paino eroa, ettei pienimmän pomppimisesta tule mitään, joten saapi pomppia yksinään. Ja parempi niin.
Nyt takaisin pihalle, nautitaan ilmoista niin kauan kuin niitä piisaa.
Ai niin, uudistin vähän blogin ulkoasua, pohjat täältä. Keväisinhän iskee tää sisustus ja uudistus innostus.

lauantai 7. maaliskuuta 2009

Tiskirätti ja mustasukkaisuutta

Olihan se minunkin pakko niitä kokeilla tehdä, kun muissakin blogeissa niitä on näkynyt. Tosi super helppo ja nopea tehdä ja toimii, ihan oikeasti. Lankana jotain vanhaa merseroitua puuvillaa kaapin kätköistä, ei löytynyt vyötteitä, joten jääköön arvoitukseksi. Ohje link.




Saanen esitellä, ensimmäiset kärjestä aloittamani sukat, ihan perus sellaiset. Kuva ei ole paras mahdollinen, mutta kyllä siitä selvän saa. : ) Otettu harmaana päivänä.

Aloitin sukat joululomalla ja ne ovatkin olleet varmaan jo kuukauden käytössä, mutta koulujuttujen takia ne pääsevät blogiin vasta nyt.
Nyt on koulutehtävät tehty ja aikaa myös neuloa ja blogata. Ja, jos kaikki menee hyvin, niin mun pitäis valmistuakin keväällä.

Lanka: Novitan musta seiskaveikka, puikot 3,5 mm.
Aloitettu kärjestä Ullan ohjeella. Kärjen leventämisen jälkeen neulottu suoraa osuutta 40 kerrosta.
Sukkiin tein ranskalaistyylisen kantapään, myös Ullan ohje.
Varsi 2o 2n joustinta.
Tykkäsin tehdä sukkaa kärjestä aloitettuna ja saapahan langan käytettyä tarkasti loppuun. Sukasta tuli ihan sopiva omaan jalkaan, vaikka mietinkin, ennen kantapään tekoa sukan sopivuutta.
Viime viikon lauantaina kävin Wanhassa satamassa messuilla, sieltä oli pakko ostaa Noroa, suunnitelmissa polvisukat, kun näin Tikrulla niin ihanat.

Vaikka onhan mulla vielä syksyllä ostetutkin Norot neulomatta, malli on tiedossa, mut aloitus vaan on jääny, laitettaiskos taas opiskelujen piikkiin. *nauraa*, mut aina pitää haalia lankoja kun jotain kivaa löytyy.

EDIT: JEE! Mä onnistuin saamaan bloginapin tohon sivupalkkiin! Eikä kestäny, kun koko päivä! Aina oppii jotain uutta.

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Laskiaissunnuntai

Leivottiin lasten kanssa pullia, tässä teillekin maistiaisia! Hyviä olivat. Neulominen on jäänyt todella vähälle, syynä koulutehtävät.
Vielä loppurutistus jäljellä ja sitten koulu on ohi.
Sen jälkeen tänne blogiinkin taas alkaa tupsahdella neuleita, kun on aikaa neuloa.

maanantai 16. helmikuuta 2009

Aurinkoista päivää

Ulkona on aivan mahtava ilma! Kevät tulee ja itsekin on paremmalla tuulella ja energisempi, kuin harmaana päivänä.
Viime neuletapaamisesta jäi käteen nuo sukkablokit, kiitos Punanen! Tosi söpöt, täytyy vaan vähän niitä itse fiksata, kun ovat turhan leveät.
Kaverilleni valmistui toiset rannekkeet, tein jo yhdet harmaana, tässä olisi valkoisena ja mustatkin ovat puikoilla, tosin vasta ihan alkutekijöissään, mutta aloitettu on.

Mustaa lankaa onkin helpompi neuloa auringon valossa päivällä. : )

sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Synttäreiden tunnelmaa


Tämä ei liity neuleisiin, vaikka ensin blogia perustaessani ajattelinkin, että täällä ei esitellä muuta kuin neuleita.
Ajattelin nyt kuitenkin laittaa tämän kakun kuvan, kun onnistui ihan hyvin.
Eilen vietettiin tyttäremme synttäreitä, seitsemän vuotta tuli täyteen ja koulun alku häämöttää syksyllä edessä.
Tyttö on Hello kitty fani, niin tietenkin hän toivoi myös saman aiheen kakkua.
Olo on väsynyt kemujen jälkeen, yllättävän paljon työtä nuo synttärit teettää, siivoukset ja leipomiset, sitten mulla on vielä tää oma opiskelunikin tässä, no onneksi noita synttäreitä ei ole montaa kertaa vuodessa.
Ja kaiken kruunaa, kun sankari tuli kipeäksi, nyt makoilee tuolla sohvalla kuumeessa.
Neuloa en ole paljoa kerennyt koko viime viikolla, mut kyllä joskus taas jotain valmistuu. kunhan saan nuo koulutehtävät tehtyä.

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Hyvää alkanutta vuotta


Taas on aika vierähtänyt viime päivityksestä. Tässä jo joulun mentyä aikoja sitten on hyvä esitellä saamiaan joululahjoja.
Styroksinen mallipää ja pari kirjaa, knitspeak ja the best of interweave knits.
Knitspeak vaikuttaa ihan näppärälle kirjalle ja on sopivan pieni kuljettaa myös mukana, jos on tarvis.
Interweave knits kirjasta olisi tarkoitus tehdä icarus huivi, sitten joskus, kun kerkeää.


Jotain on sentään neulottukin, kuvassa neulomani ranteenlämmittimet opiskelukaverilleni. Kaverini antoi minulle kuvan rannekkeista jollaiset suunnilleen halusi ja minä toteutin parhaani mukaan.
Valmista ohjetta minulla ei ollut vaan toteutin palan sieltä, toisen täältä, eli eri malleista koottua.
Röyhelön suunnittelin, käyttäen apuna hieman mallikirjoja. Ja neuloin siitä ensin pienen mallikappaleen, ennen kuin neuloin varsinaiset ranteenlämmittimet.

Näkyvät kauniisti takin hihan alta, niin kuin oli tarkoituskin. Sain heti myös lisätilauksen, seuraavat ovat jo tulossa valkoisena.