torstai 2. heinäkuuta 2009

Kesäistä iltaa!

Vihdoinkin päivitystä! Aina on kiire, netti pätkii ja ei toimi välillä ollenkaan, sitten pitää myös lomaillakin kesä kun on.
Eli aloitetaan KIP-päivästä se oli tuottoisa neuleiden valmistumisen kannalta. Kävin tyttäreni kanssa Porvoossa, neuloin teetee shopin edustalla hihattimen tekelettä, jonka sain myöhemmin kotona valmiiksi. Liisan blogissa oli kyseinen hihatin ja päätin kokeilla, jospa minäkin onnistuisin neulomaan vastaavan ja hyvähän siitä tuli, itse tykkään kovasti. Ohje löytyy täältä Rav linkki.
Lankana musta Novitan Rose mohair ja puikot 5 mm.

Toinen samana päivänä valmistunut, on tämä huivi, eli vihdoin minttumaari valmiina, tosin ei ihan ohjeen mukainen, minullahan oli ongelmia huivin neulomisessa ja ihan vaan sen takia kun ei osaa itse tulkita ohjetta oikein.
Menköön tämä sen piikkiin, että tämä on ihka ensimmäinen käsin neulomani huivi, koneella niitä on kyllä tullut tehtyä, mutta hiukka erilaisia.
Elikkäs keskisilmukka rivi puuttuu kokonaan, tein sen vasta alkaen kolmos kaaviosta, että sain kauniin näköisen reunan.
Mutta ihan nätti siitä silti tuli.
Lankana Novitan Rose mohair ja puikot 7 mm ja ohje.
Ja pitihän sitä heti aloittaa uutta samana päivänä, tällä hetkellä enää viimeinen kaavio puuttuu, sitten on tämäkin huivi valmis.
Sama lanka kuin edellisessä ja saman kokoiset puikot ja keskisilmukka rivi ihan oikein.
Sitten vielä asiaa lemmikeistä, tämmöiset kissat muuttivat meille juhannukseksi, hyvin ovat jo kotiutuneet ja lapset hoitavat niitä kovasti.
Halusin juuri tämän värisiä kissanpentuja ja niitä sitten löytyi.
Piti ottaa sitten kaksin kappalein.

2 kommenttia:

Pirena kirjoitti...

Kaikk on niin ihania, kisut, huivit ja langat. Minäkin tykkään pinkistä ja vaaleanpunaisesta.

Punanen kirjoitti...

Oikun ihania, ja vielä kaksi! http://punanen.blogspot.com/2009/07/pienta-ja-oranssia.html Meille tuli kanssa :D Monsterilla on kaveri. Voidaan sit vaihdella juttuja riiviöiden tekimisistä kun taas Korialla tavataan.